keskiviikko 30. joulukuuta 2009

tiistaina ja keskiviikkona

*tiistaina 50min työmatkakävely ja 50min kuntosalia
-teki terää jouluherkkujen jälkeen rasittaa urakalla vatsaa ja muita lihasryhmiä!

*keskiviikkona kävelylenkit 40min ja 1h

*huomenna tarkoitus suunnata salille jälleen

maanantai 28. joulukuuta 2009

Back in business

*kulunut "liikunnaton" viikko on sisältänyt kuitenkin lumitöitä, siivousta ja satunnaisia välinkulkumatkoja kävellen, n.10-15min pyrähdyksiä lähinnä. Olo on kaiken herkuttelun jäljiltä löysä, motivaatio päästä liikkumaan taas on kova! Sairastelin lämpöilyä ja flunssaa joulun pyhät, joten olen edelleen hieman toipilas. Varovainen startti tapahtui eilen.

*eli eilen sunnuntaina 1h 30min kävelylenkki 15 asteen pakkassäässä miehen kanssa. Teki hyvää niin sielulle kuin ruumillekin päästä taas liikkumaan. Uskomattoman pitkälle tuntui tuo 6 päivää ilman liikettä itsetarkoituksessa. On sitä vaan riippuvainen siitä hyvänolon tunteesta jonka kunnon hiestä saa!

*tänään maanantaina tarkoitus juosta pieni pyrähdys illalla 45min-60min, jotain siltä väliltä. Mikä on fiilis kintuissa ja miten happi kulkee, siitä riippuen.

*huomiselle tiistaille suunnittelen työmatkakävelyä joko 60min tai 1h 45min, katsotaan mikä fiilis tänään juoksun jälkeen.


EDIT: tänään maanantaina 1h kävelyä ja illalla 50min juoksulenkki, HYVÄHYVÄ!!! Tästä taas uuteen nousuun =0)

tiistai 22. joulukuuta 2009

Kävelyä, hyötyliikuntaa ja pakollinen tauko

*sunnuntaina 40min kävelylenkki

*maanantaina 1h lumitöitä ja pikkulenkki kävellen

*tiistaille olin suunniteluut juoksulenkkiä, mutta ei ehdi ei. Jouluvalmistelut ovat niin vaiheessa, että seuraavat päivät eivät suju laakereilla levätessä, vaan leipoessa, kokatessa, siivotessa etc. Hyötyliikuntaa toki siinä saa. Juuri raahasin kuusen sisään. Liikkumattomuus ahdistaa, mutta jospa sen kestää. Joulupäivänä tai tapanina jos aloittelisi taas. Uudet salivaatteet odottavat postissa motivaattoreiksi pääsyä =0) Vaikkei motivaation puutteesta nyt olekaan kyse, aika vaan on kortilla!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Kävelyjä vain

*tiistaina työmatkakävely 13km /n. 1h 45min
-kipakka n.16 asteen pakkaskeli

*keskiviikkona 30min + 20min kävelylenkit
-samanmoinen poskia nipistelevä pakkassää

*torstaina 55min kävelylenkki
-pakkasta lähes parikymmentä, oikealla vaatetuksella pärjäsi silti mainiosti!

*perjantaina lepo

*lauantaina 40min kävelylenkki

***TYLSÄÄ***

*Ikävä salia, uintia, juoksua... vaihtelua!!! Ja vapaata aikaa!!

maanantai 14. joulukuuta 2009

Pyhä ja uuden viikon alku

*sunnuntaina 1h kuntosalilla ja lisäksi 55min juoksulenkki napakassa pakkassäässä illalla. Upea tähtitaivas ja pakkasta n.15 astetta.

*maanantaina 45min juoksulenkki suunnilleen samanmoisessa pakkasessa kuin eilenkin. Juoksu tuntui tänään vähän tervanjuonnille, liekö syynä eilinen kohtuullisen suuri rasitus vaiko huono ravitsemus ja nesteytys tänään ennen lenkkiä. Tulipahan kuitenkin juostua.

*huomiselle suunnitteilla työmatkakävely

perjantai 11. joulukuuta 2009

to-pe

*torstaina lepo

*tänään perjataina 1h kuntosalilla, lisäksi 45min kävelylenkki

*huomenna lauantaina luultavasti taas lepo

*sunnuntaille suunnitteilla juoksua ja ehkä saliakin

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Pitkä

* tänään keskiviikkona illansuussa juoksulenkki kirpakassa pikkupakkasessa 1h 30min ja hyvin luisti! Vauhti meinaa äityä välillä liian kovaksi, malttia malttia! Mutta kunto kasvaa kohisten ja siitä loistofiilis!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kävelyjä lähinnä

*perjantaina 45min lenkki

*lauantaina 45min lenkki

*sunnuntaina 40min kävely + 45min kuntosali

*maanantai 30min + 35min kävelylenkit

*tiistai 1h kävelylenkki

*toivottavasti huomenna jotain muuta kuin kävelyä!! Vaikka juoksua vaihteeksi!

torstai 3. joulukuuta 2009

Kuntosali + polskimista

* Eli tänään torstaina kuntosalilla n.1h 10min. Alkulämmittelyn jälkeen melko tasapuolisesti tuli harjoitettua kaikkia lihasryhmiä. Yllättäen jalat tuntuivatkin tänään aika hyvältä eilisen juoksulenkin jäljiltä. Mitenkähän huomenna huutaa sisäreidet hoosiannaa??

* Kuntosalin päälle 40min uintia, niin reipasta tahtia kuin näillä uimataidoilla kykenee =0)

*Hyvä setti, jälkikäteen olo väsynyt mutta onnellinen ;0)

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Yhden loppu, toisen alku

... viikon siis:

*Lauantaina reilun ½h kävelylenkki

*Sunnuntaina reilu tunti kuntosalilla

*Maanantaina 1 ½h kävely työmatkaa

*Tiistaina lepo

*Tänään keskiviikkona tähänastisen elämäni pisin juoksulenkki 1 ½h!!!! Hienosti kulki ja tuntui, että olisin jaksanut juosta vielä lisääkin. Saas nähdä miten kipeät kintut on huomenna. Palauttelin kyllä venyttelemällä ja magnesiumilla.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Pikkulenkki sekä juoksua maalla (kurassa) ja vedessä

*Keskiviikkona pikkumiehen hoitelun jälkeen lenkurainen 35min reipasta haipakkaa kävellen

*Torstaina 10min kävely/1h juoksu illalla, kulki tosi mukavasti ja olis kevyeen menny pidempikin lenkki. Oli lenkin jälkeen ihan voittajaolo kun jaksoin vääntäytyä. Ei olis millään kehdannut työpäivän ja rankan pääsäryn päälle. Mutta kun päänsärky oli taltutettu buranan ja hierontatuolin voimalla, sain lähdettyä, ja kyllä kannatti!

*Tänään perjantaina töiden jälkeen 1h vesijuoksua, väsymys jäi jälleen halliin ja olo on ollut reipas koko illan.

*Viikonloppu menee töissä, pitää yrittää ainakin happihyppyjä jossain välissä. Liikuntaa jäänee kuitenkin melko vähälle. Voih.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Vesijuoksua

* Tiistaina työpäivän päälle 1h vesijuoksua. Altaasta noustessa jalat taas ihan taikinaa. Teki hyvää kipeille kinttulihaksille. Jalkojen päällä kun tullut viime päivinä oltua reilusti.

*Tänään suunnitteilla jonkunmoinen lenkura. Kävellen varmaan, ellei mies jaksa illalla pelien päälle lähteä juoksemaan. Sisällä kökityn työpäivän jälkeen happea kaivataan!!

maanantai 23. marraskuuta 2009

Jalkojen päällä

*Tänään maanantaina ensin aamulla miehen kanssa vajaan tunnin reipas kävelylenkki metsikössä ja myöhemmin ½ h vaunulenkki pikkumiehen kera.
Lisäksi illalla vauhtilenkki 5min kävely / 40min juoksu. Hyvä ja happirikas liikuntapäivä siis!

*Huomiseksi suunnitteilla uintia

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Pyhänä

* reilun tunnin reippailu miehen kera raikkaassa pikkupakkasessa
ja lisäksi 1h vesijuoksua uimahallissa. Olipa sekin mukavaa pitkästä aikaa! Tein samalla sijoituksen ja ostin 10 uimakertaa ja 10 kuntosalikertaa kortille. Hyvä hyvä.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Lyhyitä ja pidempiäkin lenkkejä

*ke-to molempina päivänä pikaiset puolen tunnin happihyppelyt

*perjantaina lepo

*tänään lauantaina 1h kävelylenkki sekä lisäksi illalla pitkästä aikaa 1h juoksulenkki (!!!) Hyvin kulki ja jälkikäteen fiilis ihan loistava!

*huomenna toivottavasti uimaan

tiistai 17. marraskuuta 2009

Viikon loppu ja uuden alku

*sunnuntaina lepo

*maanantaina ½h kävelylenkki ja puoli tuntia soutulaitteella + vatsat ja venyttelyt

*tiistaina talven eka hiihtolenkki 45min, lipsui eikä luistanut, mutta hiki virtasi senkin edestä!
Lisäksi 40min reipastahtinen kävelylenkki

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

to-pe-la

*torstaina illalla 1h reippailulenkki kävellen

*perjantaina aamusta 1h lenkki sekä illalla puolen tunnin happihyppely

*lauantaina aamuhämärissä reilun tunnin kävelylenkki käppäillen

*ensi viikko tulee olemaan kiireen puolesta vähän haasteellinen liikunnan suhteen, kävelyiksi jää luultavammin ja siinäkin miettiminen missä välissä ehtii. Toivottavasti jossain!

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kävelyjä ja kolausta

* sunnuntaina vielä reippaan aamullisen rupeaman lisäksi illalla tunnin lenkki leipää metsästäen, kaupat kun nääs olivat kiinni isänpäivän vuoksi

*maanantaina 50min kävellen työmatkaa ja lisäksi 45 min lenkki töissä

*tiistaina 50min kävellen työmatkaa

*tänään keskiviikkona 1h kävelyä + 45min lumitöitä, yöksi töihin, uh.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Viikon lopulla

*perjantai meni vielä hissutellessa, kuulostellesssa nouseeko lämmöt uudelleen vai eikö, ei noussut ei.

*lauantai kallistui hyötyliikunnan puolelle; isänpäiväjärjestelyjen tiimoilta kaksi lenkkiä kävellen kaupungilla, osittain painavaa ruokareppua kantaen, n. 1h kävelyä siis

*tänään sunnuntaina hyvän ystävän ja tämän koiruuden kanssa heti aamusta reilu 1 ½ h metsässä reipasta lenkkivauhtia kävellen, osittain metsätietä, osittain kinttupolkua.

torstai 5. marraskuuta 2009

Alkuviikkoa ja sairaspäivä

*maanantaina osa työmatkaa käppäillen n.50min lenkura

*tiistaina töiden lomassa vajaan puolen tunnin käppäily

*eilen pyörällä töihin 13km n.45min sekä vajaan puolen tunnin kävelylenkki illalla

*tänään, torstaina kuumeisena peiton alla, ei liiketta suuntaan eikä toiseen.

Ei kovin päätähuimaavia liikuntasuorituksia tällä viikolla tähän mennessä!! Uh. Jotain sentään.

maanantai 2. marraskuuta 2009

perjantai-lauantai-sunnuntai

*jokaisena päivänä tunnin rivakka kävelylenkki, mukavia kelejä, pikkupakkasta ja hämärtyviä iltoja

*tänään maanantaina kuljen taas osan työmatkaa kävellen n.50min

*tiistaina aamusta iltaan töihin, joten tod.näk. lepopäivä

torstai 29. lokakuuta 2009

Viilenevässä kelissä

*tiistaina työmatka pyörällä tihkusateessa 13km/40min

*keskiviikkona sama matka takaisin aamuvuoron jälkeen

*torstaina vapaalla 2 x 1h kävelylenkit pikkupakkaskelissä, päivällä auringosta nauttien, illalla upean tähtitaivaan alla

*huomenna jos selviytyisi uimaan, toivon mä!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Viikonloppuna

*perjantaina työmatkakävely 1h 45min /13km
lisäksi puolentunnin kävelylenkki

*lauantaina 2 x 30min lenkit ja 45 min kuntosalilla lähinnä käsiä, selkää ja vatsaa tehden

*sunnuntaina 30min kävelylenkki

*maanantaina työmatka suunnitteilla kävellen 1h45min /13km

torstai 22. lokakuuta 2009

Alkuviikosta

*maanantaina puolentoistatunnin vauhdikas kävelylenkki räntäsateessa. Vaatteiden ansiosta muuten pysyin kuivana, mutta jalat oli läpimärät kotiin saapuessani. Päälle vatsat ja venyttelyt.

*tiistaina 45min uinti, en laskenut matkaa, mutta reilusti yli kilometri tuli ainakin pulikoitua. Oli oikein mukavaa pitkästä aikaa.

*keskiviikkona töihin paluu, yök, osa työmatkaa kävelllen. Eli 45min lenkki reipasta käevlyä työpäivän alle, ja töissä 40min kävelylenkki päälle. Illalla vatsat ja venyttelyt.

*tänään, torstaina suunnitteilla työmatkakävely 13km/ n.1h 45min

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Viimeiset Rukalla

*eli lauantaina varovaista kinttujen testausta, puoli tuntia juoksua, joka meni miten kuten sinnitellessä, paremmat pohkeet kuitenkin kuin eilen. Juoksun päälle samaan syssyyn tunti reipasta kävelyä. Loistava aurinkoinen talvikeli!! Ja päälle saunaan. Aah!

perjantai 16. lokakuuta 2009

Kramppaavat kintut

*eilen torstaina reilun tunnin ulkoilukävelylenkki miehen kanssa, pohkeet tunteuivat olevan jumissa, eritoten lopun nousu Rukan rinteelle teki jaloissa kipeää. Päälle runsaasti venyttelyä ja vatsoja.

*tänään perjantaina n. vartin juoksun jälkeen pohkeet sanoi stop, kipu oli tosi kova, poltteli ja kramppasi akillesjänteen tienoilta. Juoksemaan en enää pystynyt. Kävelin päälle reipasta tahtia vielä 45min, juosta en uskaltanut. Sohjoinen, upottava tie lienee tehnyt oman osansa asiaan. Lopun nousu Rukakylään koski koipiin kovasti. Yritin venytellä hyvin useaan otteeseen ja tein vatsat. Illalla heitettiin vielä pieni puolen tunnin lenkki räntäsateessa. Jalat vaikutti paremmilta, pienikin nousu tosin tuntuu heti tosi kurjalle. Mikä lie kramppia aiheuttaa. Pohkeet on kiukutelleet Tahkolle kipuamisten jälkeen kovasti. Magnesiumit ei valitettavasti ole täällä mukana, pitää kotona kokeilla sitten apua siitä. Venyttelen vielä lisää, ja katson aamulla tilanteen, uskaltaako juoksemista ajatella huomennakaan. Muuten kävelylenkkiä sitten pariin otteeseen.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Juoksua taas ja muutakin!

*tänään keskiviikkona alkupäivästä kävelylenkki reilut puolisen tuntia
ja illalla juoksulenkki kipakassa pakkassäässä n.45min /juoksu 10min kävely. Hyvähyvä!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Huonohkoa saldoa

*välille la-ma sijoittuu pihatöitä= jonniinsortin hyötyliikuntaa sekä kylpyläreissu, jossa puolisen tuntia aktiivista uintia muun polskinnan lisäksi

*nyt tiistaina ajomatkan päälle Rukan pakkasmaisemassa reipastahtinen 45min happihyppely, josta osa jyrkähköä nousua

*lähipäivinä tarkoitus panostaa myös liikuntapuoleen enemmän täällä reissun päällä =0)

lauantai 10. lokakuuta 2009

Lenkuraisia

*torstai-iltana vielä 35min happihyppely

*perjantai-päivänä 45min happihyppely vielä Tahkon maisemissa
sekä 1h 15min reipastahtinen kävelylenkki illalla jo kotimaisemissa

torstai 8. lokakuuta 2009

Tahkolla

*maanantaina vielä kotona, lepo, niin paljon muuta hommaa

*tiistaina kipuaminen Tahkon huipulle rinnepohjaa ja samansuuntaista reittiä alas, lisäksi reipasta kävelyä, ulkoilua yhteensä n. 1h 20min

*keskiviikkona satoi ja viimoi, mutta urheina reippailimme tunnin kävelylenkin

*tänään torstaina kiipeäminen mutkan kautta Tahkon huipulle ja rinnepohjaa alas, tunnin ja vartin lenkki. Illalla vielä suunnitteilla kävelylenkki.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Viikon liikunnat

*tiistaina työmatka kävellen 13km / n.1h 40min

*keskiviikkona työmatka kävellen 13km/n. 1h 45min

*torstaina lepo

*perjantaina työmatkapyöräily 13km /35min

*lauantaina lepo

*sunnuntaina kuntosalilla reilu tunti
ja lisäksi puolen tunnin reipas kävelylenkki

Vähän tuntui, että jäi liian vähälle liikunnat, mutta työn ja muun sähinän takia ei rahkeet riittäneet enempään. Ei tuo nyt kuitenkaan huonokaan viikko ollut. Nyt taas olo kovin flunssainen. Taas!! Jospa menisi ohi pikapuoliin.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Viikon alku

*tunnin kävelylenkki kirpeässä syysillassa ystävän kanssa
-teki hyvää kireille kintuille, eivätkä jalat olleet edes niin kipeät kuin odotin, lenkin lisäksi olen venytellyt päivän mittaan. Otin palautuksena eilen maitoa ja magnesiumia, mikä varmasti helpotti myös tilannetta. Olisi tehnyt mieli vähän juosta lenkin päälle, mutta järki kertoi ettei se ehkä kannata =0)

*huomenna tiistaina kävelen sään salliessa työmatkan 13km

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Liikunnallinen sunnuntai

*alkuiltapäivästä tunnin lenkki metsikössä pikkutyyppiä rattaissa työntäen

*illansuussa yhdistelmälenkkikokeilu: 45min pyöräily/ n.17km
sekä 1h 20min (!!!) juoksu
Huippufiilis omasta jaksamisesta, olisin jaksanut pidempäänkin, ainakin vartti olis varmaan vielä mennyt, mutta aloin pelätä huomista päivää jalkojeni puolesta =0) Yllättävän hyvin toimi, kävin vaan välillä nopeasti vessassa ja vaihdoin kuivan paidan. Loistavaa!!!

lauantai 26. syyskuuta 2009

Viikon varrella

*keskiviikkona reipas kävelylenkki 40min

*torstaina 14h työpäivän jälkeen pikkulenkki 5min kävely/20min juoksu, raikas, kylmähkö syksyilta ja upea tähtitaivas!

*perjantaina lepo

*tänään lauantaina kävelylenkki siskon kanssa kohtapuoliin, luultavasti reilun tunnin mittainen lenkura

*huomenna sunnuntaina suunnitteilla kahden liikuntakerran päivä, eli aamupäivällä jonkinsortin pyörälenkki ja illalla juoksua, vähintään se tunti... saas nähä!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Kävelyjä

*maanantaina työmatkakävely n.13km 1h 45min
-ihanan aurinkoinen huippukeli
-kintutkaan ei olleet kovin kipeinä sunnuntaisen juoksulenkin jäljiltä

*tänään tiistaina n.50min vaunulenkki pienen herran seurassa
-hyvä happihyppely rankan työpäivän päälle
-olisin illalla vielä käynyt juoksemassa puolentunnin pikkulenkin, mutta sataa niin kovaa etten viitsi lähteä kastelemaan itseäni

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Reilun kympin juoksu

*Huraa, loistofiilis! Reilun 10km juoksulenkki tänään sunnuntaina, mukavaa vauhtia, n.5min kävely / 1h juoksu.
*Mies mukana vauhdin ylläpitäjänä, tuntui hyvälle ja kulki kevyesti. Toinen jalkaterä meinaa aina puutua jossain vaiheessa lenkkiä, mutta palautuu kun juoksee hetken enemmän päkiällä. Alaselkä kireilee jostain syystä, oon yrittänyt kovasti venytellä sitä. Magnesiumia otin palautuksena. Ja löylyt ;0)

lauantai 19. syyskuuta 2009

Lisäys lauantaihin

*illansuussa vielä tunnin napakka pyörälenkki, n.22km
-onneksi, harmitti kun aamun lenkki jäi niin lyhyeksi, vielä olisi tehnyt illalla mieli juoksemaan, mutta maltettava huomiseen =0)

Lauantaina

*pikainen aamupäiväpyrähdys eli 35min vauhdikas kävelylenkki tihkusateessa

*huomenna toivottavasti taas juoksentelua

perjantai 18. syyskuuta 2009

Loppuviikosta

*torstaina lepo
-ajelin tapaamaan rakasta ystävääni sekä pikkumiestä ja illalla olikin sitten täyslaidallinen remonttipuuhia ja siivousta

*tänään perjantaina reilun tunnin kävelylenkki rakkaan kanssa raikkaassa ja aurinkoisessa syyssäässä

*illalla mennään vielä juoksemaan, tarkoitus mennä 5min kävely/45min juoksu metsässä
(eka juoksulenkki flunssan jälkeen, saa nähdä miten kulkee..)

torstai 17. syyskuuta 2009

Käppäillen

*keskiviikkona

-parinkymmenenminuutin pyöräily heti aamutuimaan
-puolentoistatunnin reipastahtinen kävelylenkki mainiossa säässä

-illalle oli suunnitteilla juoksulenkki, mutta vettä tuli ihan kaatamalla. Sama suunnitelma oli tällekin illalle, mutta taitaa mennä remonttipuuhissa. (miehinen inspiraatio iski jälleen ;0) )

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Paljon raitista ilmaa

*eilen tiistaina aamupyöräilyn lisäksi puolentoistatunnin lenkki hurmaavan pikkumiehen vaunuja työnnellen

sekä

*vielä illalla peruslenkki pyörällä vajaa 18km /45min

Runsaat hapet piristivät ja tekivät terää yövuoron jälkeen!

tiistai 15. syyskuuta 2009

Jossain välissä huitaistuja

*perjantaina pyöräilyn lisäksi vajaan puolen tunnin reipas kävelylenkki

*lauantaina kävelylenkki 30min

*sunnuntaina kävelylenkki 45min

*eilen, maanantaina työmatkapyöräily yötyöhön 40min /13km

*tänään tiistaina huristan aamulla kotiin saman matkan

Vieläkin on vähän flunssa, ei kummemmin kipeä olo, mutta nenä vuotaa ja röhittää. Ja väsyttää. Viikonlopun pitkät työpäivät vaativat veronsa. Loppuviikko on vapaata. Toivottavasti ehtii ja jaksaa liikkua paremmin. On vähän löysä ja kurja olo nyt.

perjantai 11. syyskuuta 2009

Sairastelun jälkimainingeissa

*tiistai ja keskiviikko menikin sitten täyslevossa

*eilen torstaina työmatkat ym. pyöräilyt yhteensä n.36km
*lisäksi parinkymmenenminuutin reipas kävelylenkki

*tänään perjantaina peruslenkki pyörällä ennen työvuoroa n. 18km /50min

*viikonloppu töitä 7-21 mol. päivät, saa nähdä onnistuuko niiden lomassa pieni liikkuminen edes jompanakumpana päivänä, toivotaan!

maanantai 7. syyskuuta 2009

Flunssa

Mulle on iskenyt armoton flunssa, oon ihan tukossa ja joka paikkaa juilii. Tää alkoi sunnuntaina ja on vaan pehentunut tänään. Flunssasta huolimatta oon vähäsen kävellyt.

*sunnuntaina reipastahtinen kävelylenkki (osa työmatkaa) 45min

*kohtuullisen reipasvauhtinen työmatkapätkä myös tänään maanantaina, samoin n.45min

Huomenna pakko varmaan pitää lepopäivä, jos olo ei yhtään helpota. Harmittaa kun olin suunnitellut 1h ja vartti juoksuennätyslenkkiä tälle viikolle, mutta nyt tää tauti on esteenä. Voipi olla että seuraavat juoksentelut jäävätkin ensi viikkoon. Olin ajatellut että pyrin pidentämään "pitkää" juoksulenkkiä vartilla viikoittain, ja juosta päälle ainakin kerran vajaan tunnin lenkin + muut liikunnat. Ottaa aivoon, kun tauti pisti suunnitelmat hetkeksi jäihin. Mulle se juoksu on sen verran kova rasitus, että täytynee pitäytyä tovi kävelyssä ja pyöräilyssa. Ja jos kuume nousee niin ei tietty auta tehdä yhtään mitään. Höh.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Loppuviikosta

*perjantaina lepo
-teki jotenkin tiukkaa, olisi tehnyt mieli liikkumaan, löysä ja laiska olo, tuli herkuteltuakin aikalailla aamuvuoron päälle
-vähän on ilmassa kipeää oloa, saas nähdä onnistunko pitämään taudin loitolla
(karkoitusta on yritetty valkosipulilla, punaviinillä, viinimarjoilla ja c-vitamiiniporeilla =0) )

*lauantaina
-puolen tunnin kävelylenkki
-peruslenkura pyörällä n.18km/ 45min

*huomenna sunnuntaina joko työmatkapyöräilyt 26km/n.1h 10min TAI suunnilleen tunnin rivakka kävelylenkki

torstai 3. syyskuuta 2009

Juoksentelut

*keskiviikkona
-kävely 5min/juoksu 45min
-vesisateessa ja tuulessa, oli synkän syksyinen ilta, mutta juoksu kulki mukavasti

*torstaina
-kävely 10min/juoksu 1h (!!!)
-tuulinen, aurinkoinen päivä
-toinen jalkaterä puutui kummasti kesken lenkin, mutta tunne hävisi sitten itsestään
-kuuma keli, liikaa päällä, hiki virtasi railakkaasti

tiistai 1. syyskuuta 2009

Vapaalla

*maanantaina
-aika sutinapäivä, mutta ehdin kuitenkin iltapäivästä huitaista peruslenkuran pyörällä
-eli n.18km /45min
-reipas vauhti kirvoitti melkoisen hien tuulitakin alle =0)

*tiistaina
-tuulessa ja tihkusateessa poljettu vajaan kolmenkympin lenkki
-n.29km 1h 15min
-vastatuuli oli välillä tosi rankka, tuntui pidemmälle lenkille kuin olikaan
-hyvä, että tuli lähdettyä, sateella saa huippuhapet!

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Päivitystä

*perjantai
-kävellen töihin sateen jälkeisessä loppukesän kuulaudessa
-13km n.1h40min
-mahtavat rakot kantapäihin huonon sukkavalinnan seurauksena

*lauantai
-lepo

*sunnuntai
-sulkapalloa n.40min
-illalla 14h työpäivän jälkeen hapenottolenkki miehen jäädessä saunan lämmitykseen, vähän hölkkää, vähän kävelyä ja muutama juoksuspurtti, n. 30min

torstai 27. elokuuta 2009

Sisko seurana

*torstaina
-kävelylenkki siskon kanssa 1h 10min, sateen jälkeen kosteannihkeässä loppukesän illassa
-hapet oli ainakin kohdallaan =0)

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Työmatkaa ja juoksentelua

*tiistaina työmatkapyöräily yöksi 35min 13km

*keskiviikkona työmaalta valvotun yön jälkeen kotiin unille 35min 13km
sekä juoksulenkki illalla (kävely 10min/juoksu 45min) rantatiellä
-yllättävän hyvin jaksoin väsymyksestä huolimatta hilputella miehen perässä, kiva kun kunto kasvaa!!

maanantai 24. elokuuta 2009

Maanantaina

*juoksulenkki 40min (kävely 10min, juoksu 30min)
-kaunis loppukesän iltapäivä, lämmintä ja aurinkoista
-jaksoin yllättävän hyvin, vaikka olinkin yksin ilman kirittäjääni =0)

*pyörällä työmaalle n.35min 13km
-yritän pyöräillä hissukseen, verrytellen

Viikonloppu

*lauantaina vapaalla:
-kävelylenkki puolisen tuntia
-rullaluistelu sauvojen kera n.1h

*sunnuntaina
-pyöräily n.23km
-kävelylenkki n.45min
-kuntosalilla kädet ja vatsat sekä venyttely n.45min

perjantai 21. elokuuta 2009

Tällä viikolla

*maanantaina työmatkapyöräily töihin päin 13km n.35min
*tiistaina lepo
*keskiviikkona pyörä kotiin työmaalta 13km 35min
*to-pe molempina päivinä 26km työmatkapyöräily n.1h 10min per päivä

*vähän laiskanpuoleinen liikuntaviikko tähän mennessä ja yksitoikkoinenkin
*huomenissa ehkä juoksulenkkiä, kun yksi ruhtinaallinen vapaapäivä
*sunnuntaina sitten taas työmatkat eestaas 26km

*eli viikon saldona reilu satanen pyöräilyä ja joku rykäisy jalkaisin, ei kait niin paha?

maanantai 17. elokuuta 2009

Lenkurainen

*lauantaina 1h 10min reipastahtinen kävelylenkki

*eilen tuli vettä kuin esteristä, joten pitkä pyörälenkki ei onnistunut
*illalla miehen pitkän työpäivän jälkeen kävely/juoksulenkki metsässä, illan hämärissä
*kävely n.10min juoksu n.35min
*kulki mukavasti ja tuntui hyvälle, lopussa vauhtia voi jopa sanoa ihan reippaaksi =0)

*tänään työmatkapyöräily 26km

*huomenna lepo

*ke-pe työmatkat yhteensä 78km

*lauantaina toivottavasti taas juoksua

lauantai 15. elokuuta 2009

Loppuviikosta

*torstaina pyöräilyn lisäksi 45min kävelylenkki

*perjantaina pyöräilyä yhteensä n.46km/ reilut pari tuntia
sisältäen työmatkat ja pyöräilyt työpäivän aikana

*tänään tarkoitus mennä n. tunnin kävelylenkki

*huomenissa jos vain sää sallii, matkapyöräily mummolaan n.42km eestaas

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Väsy

*eilen pelkkä menomatka töihin pyörällä 35min 13km
(oli tarkoitus polkea tänään takaisin, mutta satoi)

*nyt illalla sateen (ja 10 ½ h työpäivän sekä pikasiivouksen) jälkeen, kosteassa, lämpimässä illassa reipastahtinen tunnin kävelylenkki

*huomenna illalla pyörä töistä kotio

*perjantaina työmatkapyöräily 26km

*viikonloppuna ehtimisestä riippuen suunnitteilla pitkä pyörälenkki ja mahdollisesti tunnin kävely/hölkkälenkki

maanantai 10. elokuuta 2009

Vauhdikas kolmekymppinen

*pyöräily 30km 1h 10min
*kuumakuumakuuma, 25 astetta varjossa
*ei juomaa mukana, olis tarvinnu
*nyt vedetään magnesiumia ettei kramppaa jalat
*kevyenoloinen polkaisu eileisen lepopäivän jälkeen
*venyttelyt päälle

*huomenna työmatkapyöräily 26km
*ylihuomenna jos urkenisi kävely- taikka hölkkälenkille, saas nähdä

lauantai 8. elokuuta 2009

Hölkkälenkki

*edellisessä postauksessa unohdin, että lauantaikin on olemassa välissä ennen sunnuntain lepopäivää =0) Yövuorot sekoittavat ajantajun.

*tänään siis puolen tunnin hölkkälenkki miehen kanssa pururadalla, jossa paljon korkeusvaihteluita ja melko pitkä nousu lopussa
*ei kulkenut tänään yhtään, jalat oli ihan pökkelöt, liekö väsymys painoi, toki alla runsaasti pyöräilyäkin tällä viikolla
*loppulenkin nousu meinasi kolmannella kierroksella olla liikaa
*ihme että jaksoin tuonkin verran, ihan miehen ansiota kun jaksoi hiipiä mun tahtiini

torstai 6. elokuuta 2009

Mä joka päivä töitä teen...

*eilen pyöräily töihin ja takas 26km n. 1h 10 min
*oon nyt ajellut miehen pyörällä, kun omasta taas takakumi puhki
(haaveilu uudesta pyörästä kiihtyy, haluaisin Helkaman cs2800 mallin. Miehellä siitä tuo miesten malli, vaikuttaa loistopyörältä)

*tänään pyörällä yövuoroon (13km n.35min), samoin huomenna
*aamuisin ajan autolla kotiin, kun mies saapuu omalle työmaalleen

*sunnuntaina sitten lepopäivä, luulisin

tiistai 4. elokuuta 2009

Töihin ja takas

*Pienen mutkan kautta pyörällä työmaalle ja takas n.28km yhteensä n.1h 15min
*mennessä pilvistä, ilta aurinkoinen, ei juurikaan tuullut
*oikein passeli pyöräilykeli
*happi tekee terää, ja on tarpeen, ennen ja jälkeen työvuoron =0)

maanantai 3. elokuuta 2009

Vapaapäivä

* Pyörän kotiuttaminen onnistui tyhjenneen renkaan vuoksi työmaalta vasta eilen illalla lauantain sijaan. Joten eilen pyöräily 40min n.13km

*tänään pyöräily n. 40km n.1h 40min
*reittimatka, siis vanhemmille ja takaisin, välissä hengähdystä
*lämmin, puolipilvinen keli, tuulenpuuskia, paluumatkalla voimakas vastatuuli.
* Mukana Gatoradea juomapullollinen

*sekä kävelylenkki 30min

*palauttelu sujui haravoimalla ja kitkemällä ;0), siis kiireen vuoksi unohtui lähes kokonaan, C-vitamiinit nappasin ennen kävelylenkkiä.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Työmatkaa

*alla kaksi lepopäivää

*tänään letkeää pyöräilyä töihin 40min 13km
*hiton kuuma keli
*huomenna sama paluukyytinä

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Suunnilleen viiskymppinen

*Pitkä lenkki n.50km 2h 10min
*kuuma pilvipouta, ajoittain puuskaista tuulta
*juomana litra miehen jauheesta sekoittelemaa Gatoradia, ilman en olisi pärjännyt, hiki valui koko matkan, join n.puolen tunnin välein
*pisin lenkki tänä kesänä, ei tehnyt tiukkaa
*päälle venyttelyt ja magnesiumia

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Peruskauraa

*eilinen lepopäivä

*tänään peruslenkki n.20km 1h
*lisäksi kävelylenkki puolisen tuntia

*kuuma keli, hiki virtasi ja jalat selvästi kärsivät liian vähästä nesteestä
*huomiselle suunnitteilla pitkän lenkin polkeminen, ajattelin pidentää pitkää lenkkiä entisestään hieman, mutta katsotaan miten jaksan.

Loppuviikko menee ehkä osittain reissussa ja sitten on edessä paluu arkeen, töihin ja työmatkapyöräilyyn

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Sateiden välissä

*Eilen lepopäivä

*Tänään parikymppinen peruslenkura pyörällä n.1h
*säästyin kastumiselta sateiden välillä, ihanan hapekas ilma
*vähän raskassoutuinen lenkki aamuksi venyneen illan jälkeen, piristi kuitenkin kummasti

torstai 23. heinäkuuta 2009

Reippaasti nelikymppinen

Pyörälenkki n.41km 1h 50min

*kaunis, puolipilvinen sää, ei juurikaan tuullut
*hyvin kulki, melko kevyen tuntuisesti, juomaa alan reissuilleni kaipailemaan mukaan, pyörä uupuu juomapullotelinettä

*palauttelu maidolla ja magnesiumilla
*päälle venyttelyt ja vatsat

*loppuviikon liikuntasuunnitelma on vielä auki, paljon on puuhaa, mutta huomenna voisi ainakin vaihteeksi tehdä ihan kävelylenkin

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Herkistelylenkki

Pyörällä verrytellen n.18km, vajaa tunti
*aurinkoinen, tuulinen keli
*kevyttä poljeskelua huomisen pitkän alle

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Siskon kanssa

Kävelylenkki 1h

*reipas vauhti
*lämpötila 18c tuntumassa, tuuli jonkun verran
*oikein passeli lenkkeilysää

*huomisen liikunta vähän auki, puutarhatöitä tiedossa päivästä, illalla voisi rullistella mikäli jaksaa
*torstaille suunnittelin pitkää pyörälenkkiä, mikäli sää vain sallii

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kolmekymppinen uudemman kerran

*Eilinen oli lepopäivä

*Polkupyörällä n.30km 1h 25min, tarkalleen sama aika kuin aiemminkin
*harmaa ja pilvinen kesäilta, tihkutti ja viimoi

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Kolmekymppinen

Pyörälenkki n.30km 1h 25min

*kepoisen tuntuinen lenkki kauniissa kesäillassa
*aurinkoinen sää, lähtiessä vielä paistoi lähes pilvettömältä taivaalta
*polkeminen maistui mukavalle yhden päivä tauon jälkeen
*lopuksi venyttelyt ja vatsat
*kokeilin ekan kerran palautumisjuomana rasvatonta maitojuomaa, otan nykyisin usein lenkin päälle myös magnesium-poretabletin

perjantai 17. heinäkuuta 2009

Käppäillen

Reipastahtinen kävelylenkki 1h

*hyvä seura, parempi mieli, eli kävelylenkki hurahti mukavasti huomaamatta serkun ja pienen miehen seurassa
*suorastaan kuuma keli, aurinkoista

torstai 16. heinäkuuta 2009

Kaksnelonen

Pyörälenkki n.24km 1h 5min

*loistokeli, ei paljon tuullut, puolipilvistä
*väsymys tuntui vauhdissa loppumatkasta, alla melko kiireinen päivä ja aikainen aamuherätys kampaajalle

*päälle venyttelyt ja vatsat

Huomiseksi sovittu lenkkitreffit serkun kanssa, joten siinä tulee hoidettua kävelylenkki, jotka jostain syystä tällä hetkellä vähän pakkopullaa. Lauantaiksi suunnitteilla pyörällä peruslenkki (n.18km) tai kaksnelonen. Ja sunnuntaina jaksamisesta riippuen mahdollisesti miehen kanssa juoksulenkki pururadalla. Maanantaina viimeistään lepo.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Luistimilla

Rullaluistelua sauvojen kanssa 1 h /n.14km

*puolipilvistä, lämmintä reilut parikymmentä
*hyvin kulki, eikä jaloissa painanut eilinen pitkä pyörälenkki yhtään

ps. eilisen lenkin tarkistettu pituus 37.7km

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Pitkä pyörälenkki

Pyöräily 1h 45 min ~ 35km

*pilvinen kesäilta, 20 astetta lämmintä, jatkuvaan vaikutti alkavan sataa, mutta säästyin kastumiselta.
*vaihteleva maasto, joitakin pitkähköjä nousuja

Mukava lenkki hyvällä sykkeellä. Lopussa jalat vähän väsyneet. Alla yksi lepopäivä ja sitä ennen sunnuntaina 25km pyörälenkki, lauantaina 15km sauvarullaluistelu jnejne. Lopuksi venyttelyt ja vatsat.

Startti

Aloittelen nyt liikuntapäiväkirjan pitämistä pitkän suunnittelun jälkeen. Olen siis tuikitavallinen kuntoliikkuja, jolle liikunnassa tärkeintä sen tuoma hyvä olo. Harrastan lenkkeilyä, hölkkäämistä, rullaluistelua, pyöräilyä, hiihtoa, vesijuoksua etc. tavallisia liikuntalajeja. Oman motivaation ylläpitämiseksi ajattelin alkaa kirjata liikuntoja ylös päiväkirjamuotoisesti. Tavoitteena liikkua 4-6 kertaa viikossa vaihtelevasti. Tällä hetkellä pääpaino pyöräilyssä.